Astuin sisään jäähallin ovesta. Tuttu haju levisi nenääni, kun haahuilin katsomon alariville. Laskin kassini penkille ja istuin sen viereen. Katsoin jäälle. Ihmisiä oli vielä vähän, lähinnä pikkulapsia, mutta tiesin, että ihmisiä tulisi vielä paljon lisää, olihan sentään syyslomaviikko. Otin luistimet kassista ja vedin ne jalkaan. Nousin seisomaan ja kävelin kaukalon reunalle, hyppäsin reunan yli jäälle ja vedin ensimmäiset vedot. Jää tuntui ihanalta luistimieni alla, eikä pystyssä pysyminenkään tuottanut vaikeuksia.

Luistelin aikani kenttää ympäri, mutta se kävi kierros kierrokselta vaikeammaksi, sillä ihmisiä tuli koko ajan enemmän ja enemmän. Pienimmät lapset olivat kaikista ärsyttävimpiä, sillä he eivät osanneet luistella kunnolla saati sitten väistellä. Pysähdyin hetkeksi kaukalon reunalle katselemaan ihmisiä. Kiinnitin huomioni poikaan, joka luisteli taitavasti ja nopeasti, välittämättä pienistä lapsista ja heidän vanhemmistaan, jotka mulkoilivat häntä vihaisesti ja tuhahtelivat hiljaksiin. "Selvästi jääkiekkoilija", mietin itsekseni.

Poika luisteli läheltä ohitseni ja näin hänet paremmin. Pojalla oli lyhyet, blondit, aavistuksen kihartuvat hiukset, siniset tuikkivat silmät ja suu, joka ei hymyillyt... Päällään hänellä oli musta-valkoinen huppari ja farkut. Päässään hänellä oli musta "käppi", jossa oli vihreitä ja valkoisia ohuita pystyraitoja. Lisäksi pojalla oli valtavat jääkiekkohanskat. Poika oli minua selvästi lyhyempi ja nuorempikin. En muistanut nähneeni poikaa koskaan ennen, joten ajattelin hänen tulleen tänne viettämään syyslomaa. Kun havahduin ajatuksistani poika oli kadonnut ihmisten sekaan. Yllätyksekseni huomasin ihastuneeni poikaan, vaikka en häntä kunnolla tunne, saati edes tiedä nimeä!

Yritin luistella koko ajan mahdollisimman lähellä poikaa, jotta tämä olisi huomannut minut. Lopulta hän taisi huomata minut, sillä hän hymyili minulle, luistellessan ohitseni. Hymyilin takaisin ja flirttailin avoimesti. Pian meillä olikin menossa silmäpeli ja poika esiintyi totaalisesti satalasissa. Lopulta poika tuli viereeni ja kysyi: "Ooks sä harrastanu jääkiekkoo?". Menin hämilleni kysymyksestä ja sopersin nopeasti: "En": Poika näytti hieman yllättyneeltä ja sanoi vielä: "Mä harrastan". Nyökkäsin ja luistelin pois.

Myöhemmin minua kadutti, kun olin vastannut tylysti ja luistellut vain pois. Aloin miettimään, mitä olisi tapahtunut jos olisin pysähtynyt...

Silmäpeli välillämme onneksi jatkui. Ehdin jo pelästyä, että pojan kiinnostus lopahti. Lisäksi hän jatkoi esiintymistään, mutta hymyä en enää nähnyt.

Kello oli lähemmäs kolmea, kun en enää nähnyt poikaa missään. Oletin, että hän oli lähtenyt jo kotiin, sillä luisteluaika loppuisi vajaan kymmenen minuutin päästä. Luistelin kentän vielä ympäri. Luistelu oli paljon helpompaa, kun suurin osa ihmisistä oli jo lähtenyt. Lopulta luistelin itsekin katsomoon ja rojahdin penkille. Otin kassistani juomapullon ja join ison huikan. Heitin luistimet kassiin ja lähdin raahustamaan kotiin.

Kotimatkalla ehdin miettimään poikaa tarkemmin. "Se pelaa lätkää, en oo nähny sitä ennen, en tiiä sen nimee tai mis se asuu......", mietin ja kun ohikulkeva mummo katsoi minua vähän hassusti ja tajusin höpöttäneeni ääneen. Naurahdin ja katsoin taakseni. Mummo kääntyi taas katsomaan suuntaani yhä sama outo ilme naamallaan. Käännyin takaisin kohti kotia ja jatkoin miettimistä, mutta pidin huolen, että en varmasti sanonut sanaakaan ääneen.

Kotona heitin kassin keittön nurkkaan ja ryntäsin koneelle. Kirjauduin facebookiin ja selasin kavereideni kaverilistoja siinä toivossa, että löytäisin jotain. Mitään en kuitenkaan löytynyt. Minua alkoi hamittaa, kun olin ihastunut, vaikka en tiedä edes tarkkaanottaen kehen. Päätin mennä huomennakin hallille. Salaa toivoin, että poikakin olisi siellä, jotta voisin selvittää kuka hän on.

Nukuin yön levottomasti ja, kun aamulla heräsin, en meinannut päästä sängystä ylös. Nukahdin uudelleen ja heräsin, kun puhelimeni piippasi. "Helvetin helvetti!" kirosin ja otin puhelimen käteeni. Viesti kaveriltani. Luin viestin, mutta en jaksanut vastata, vaan suljin viestin ja laittaessani näppäimiä lukkoon huomasin katsoa kelloa. Hieman yli puoli yksi. "Eikä, helvetti soikoon!" karjuin ja pomppasin ylös. Etsin vaatteet, jotka minulla oli eilenkin ollut. Etsintä ei onnekseni ollut vaikeaa, sillä olin illalla vain heittänyt vaatteet pitkin huoneeni lattiaa. Puin nopeasti vaatteet ja kiiruhdin keittiöön. Join nopeasti kaakaota ja söin rahkan. Katsahdin kelloa, varttia vaille. Kasasin luistimet kassiini ja kiiruhdin pihalle. Otin polkupyöräni ja polkaisin pois pihasta kohti hallia.

Sidoin luistinten nauhat ja hyppäsin ylös. Ihmisiä oli paljon vähemmän, kuin eilen. Olin innoissani, kunnes penkoessani kassiani, huomasin, että hanskani olivat jääneet kotiin. "Voi helvetti!" kirosin. Ehkä turhankin kovaa, sillä vieressäni ollut nainen katsoi minua vihaisesti. Hymyilin naiselle tekopyhästi ja kävelin kaukalon reunalle. Katselin ihmisiä, enkä nähnyt poikaa missään. Intoni katosi ja pettymys ja ärtymys valtasivat mieleni. Luistelin ja luistelin, laiskasti ympäri ja yhä vain ympäri kaukaloa, välillä vilkuillen katsomoon. Taisin elätellä toivoa yhä.

Sydämeni oli pysähtyä, kun taas kerran katsoin katsomoon ja poika istui siellä. Tunsin heti oloni paremmaksi ja tuntui, kuin sormenikaan eivät olisi enää niin jäässä. Poika tuli jäälle ja katselin, kun hän luisteli muutaman kierroksen lämmittelyksi. Poika ei ollut huomaavinaankaan minua, vain luisteli luistelemistaan. Hän näytti niin keskittyneeltä luisteluunsa, että minua alkoi taas harmittaa. Menin istumaan katsomoon.

Katselin ihmisiä ja heidän luisteluaan. Pienet lapset kaatuilivat ja muutamat oikein pienet taisivat luistella ensimmäisiä kertoja elämässään. Vanhemmat kannustivat lapsiaan ja nuorisojoukot luistelivat ryhmissä jatkuvasti pysähdellen juttelemaan ja supisemaan salaisuuksiaan. Kukaan kavereistani ei ollut ehtinyt tulla luistelemaan kanssani ja osaa en ollut edes vaivautunut pyytämään. Tavallaan olin hyvilläni, että olin yksin. Päätin, vaikka se vaikeaa olikin, mennä takaisin jäälle, luistella omaa luisteluani ja antaa pojan olla.

Luistelin pojan ohi ja hän katsoi minua silmiin. Hän hymyili minulle varovasti ja hymyilin takaisin. Poika huomasi minut vihdoinkin. Hän luisteli ohitseni ja suoraan kaikalon laidalle. Pojan kaverit tulivat jäälle. Olin aivan ihmeissäni. Mistä luokkani pojat tunsivat hänet. Lopulta sain ajatuksiani kasaan sen verran, että tajusin poikien tuntevan toisensa jääkiekon kautta. En kuitenkaan uskonut pojan asuvan täällä ja kun pojat luistelivat yhdessä ja puhuivat kiivaasti. He selvästi tapasivat pitkästä aikaa. Menetin toivoni, sillä uskoin pojan luistelevan heidän kanssaan koko lopun ajan. Tunsin sormieni jäätyneen melkein tunnottomiksi.

Pelkoni kävi toteen, sillä pojat lähtivät pian pukukoppien suuntaan. Olin jo lähdössä pois hallilta, kun näin pojan tulevan takaisin. Yksin. Olin helpottunut. Menin takaisin jäälle ja poika luisteli ohitseni. Hän kääntyi katsomaan taakseen, hymyili minulle leveästi ja pysähtyi. "Haluuks sä lainata mun hanskoja? Sun sormes on varmaan ihan jäässä". Katsoin poikaa pitkään. Aivoni raksuttivat ja lopulta nyökkäsin ja kysyin: "Ooks sä varma et sä haluut antaa ne?" Poika nyökkäsi ja antoi valtavat jääkiekkohanskansa minulle. Laitoin ne käteeni. Hanskat olivat sopivat ja lämpimät. Kiitin poikaa ja poika lähti. Luistelin hänen peräänsä.

Luistelimme pitkään "yhdessä", mutta pian poika luisteli poikajoukon luo. Hän vilkaisi minuun ja ymmärsin vihjeen. Luistelin kauemmas, mutta vilkuilin poikajoukkoa salaa. Pian pojat riitelivät täyttä päätä.. Ihmiset kääntyivät katselemaan heidän riitelyään. Poika vilkaisi minuun, mutta ei näyttänyt iloiselta, vain huolestuneelta. Pian kaksi pojista ottivat yhteen ja valvoja lähti heidän kanssaan. Luutavasti hän heitti ne ulos. Luistelin lähemmäs poikia ja kuulin kuinka loput pojat raivosivat ihastukselleni. Ihastukseni sai tarpeekseen ja lähti. Hän hyppäsi katsomoon ja istui kassini viereen. Luistelin hänen peräänsä. En ollut kuitenkaan riittävän ajoissa, vaan poika käveli yhä luistimet jaloissaan minua vastaan kassi olallaan. Otin hänen hanskat käsistäni ja heitin ne pojan syliin. "Moro!" poika huikkasi ennen kuin luisteli pukukoppien suuntaan. Jäin katsomaan taakseni, kun poika katsosi. "Se siitä", ajattelin ja kävelin kassini luo. Otin luistimet pois ja pakkasin ne kassiini. Otin juomapullosta hörpyn ja, kun laitoin sen takaisin huomasin kassini pohjalla kiekon. En säilyttänyt omia kiekkojani kyseisessä taskussa ja koska olin järjestelmällinen, otin kiekon käteeni ja olin siirtämässä sitä toiseen taskuun, kun huomasin siihen kiinni teipatun lapun. Otin lapun irti ja avasin sen. Lähdin onnellisena kotiin.

Kotona yritin vielä etsiä poikaa facebookista ja galleriasta kavereideni profiilien avulla. Työni oli kuitenkin täysin turhaa. Olin pettynyt, mutta samalla onnellinen.